Huippusyöntiä myrskyssä
Aamulla oli odotukset aika korkealla: ilmanpaine laskussa, vesi nousussa, taivas pilvessä ja kova tuuli. Edellisten keikkojen pettymykset (perho mp, jerkki mp, tane mp ja kahden puikkarin jerkkipäivä) mielessä ei auttanut kuin toivoa tähtien olevan kohdillaan. Aamulla jo melkein pelotti kun tultiin rantaan, meri vaahtopäänä ja aivan holtiton tuuli, taisi huidella puuskissa vajaata 20m/s. Vesille kuitenkin vaikka kotiinpaluutakin ääneen ehdoteltiin… Vene hörppi pahimmillaan keulasta aaltoja sisään, mutta hitaasti ja varmasti päästiin perille vähän suojaisempaan koloon. Ekat viisi heittoa ja kolme kalaa. Ei jäänyt epäselväksi nyt ollaan heti jäljillä. Kaloja rupesikin paukkumaan oikein huolella kohtuu pieneltä tontilta. Pääsin vähän kappaleissa heti karkuun kun osui väri kohdilleen. Kaverin oli pakko vaihtaa samanlaista kehiin ja sitten mentiinkin loppupäivä samoilla sävelillä ja tahdilla. Aina välillä oli joku isompi tukistamassa jerkkiä ja välillä vähän pienempi, tyhjää ei tarvinnut montaa minuuttia pyytää. Itseasiassa kalojen koko oli ihan järjetöntä: puntari venyi 5 kertaa yli viiden kilon ja 2 kertaa yli kuuden kilon. Yksi 7-8 kg kala riuhtoi itsensä väännön päätteeksi veneen vieressä irti. Oli leuan alta yhdellä koukun haaralla kiinni ja leuat visusti supussa. Yritä siinä nyt sitten nopeasti saada bogaa huuleen… Juuri ratkaisevalla hetkellä sitten morjens… Tarvii vissiin lähteä haavikauppaan, sillä ton tilanteen ois hoitanu kotiin. Jostain syystä ei tuo episodi kuitenkaan onnistunut pilaamaan tunnelmaa. Loppujen lopuksi kalapäiväkirjaan kirjattiin 41 haukea veneeseen ja n. 15 karkuun, pitäis varmaan laittaa taas lotto vetämään…. Kalat puoliksi matoisia ja sellainen huomio tuli tehtyä että kun taivaalta tuli vähänkään enemmän vettä, ei siiman päässä juuri yli kilon kaloja näkynyt.



